keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Takana turistikausi!

Rakkaat vielä blogiani kurkkivat lukijani  reilu viikko sitten lensin kotisuomeen ja syystäkin onnellisena takana nimittäin pitkä työputki ja voin kertoa että viimeisinä viikkoina olin niin puhki että välillä teki mieli mennä johonkin nurkkaan vaan yksin kyhjöttämään kesken työpäivän.Töitä olisin saanut jatkaa talvikaudenkin mutta valitsin näin kun takaisin pääsee jos vain haluaa ja todella olin jo loman tarpeessa.

Mie niin haluaisin kertoa teille työstäni enemmän mutta koska miuta sitoo vaitiolovelvollisuus ja tiedän että avoimena ihmisenä liikaakin saattaisin kertoa on parempi etten liikoja turise;)
Sen verran voin sanoa että pohjoismaiden matkaoppaat tuli tutuiksi ja muutamat heistä ansaitsisivat "IHQU" maininnankin mutta jätetään sekin;)

Kyllä olen löytänyt taas niin monta ihanaa asiaa mitä oppii arvostamaan kun ulkomailla on ollut, vieläkin vähän omituista juoda suoraan keittiön hanasta vettä jotenkin sitä aina on menossa jääkaapille etsimään vesipulloa ja kaikki helppo pikaruoka mitä täällä on, mie olen vielä niin taivaassa..olen kyllä todella tietoinen siitä tosiasiasta että kohta on -20 pakkasta mutta toistaiseksi life here is sooo good;)

Kieli on ollut vähän solmussa ja tietyt suomenkielen sanat tulevat hauskalla tavalla ulos suustani esim.alikulkutunneli tuli suustani ulos alikulkusinnelinä mutta ystäväni ymmärsi tuon:D myös sana sytytysneste oli tulitusneste..ja muitakin hauskoja kommelluksia tässä on käynyt, kaupassa en muistanut punnita hedelmiä ja keskustan Nesteelle kun menin kaakaolle niin automaattisesti otin tarjottimen kanssa haarukan ja veitsenkin kaverini kysyi tietty että "mitäs meinasit syödä?"katsoin häntä vähän hölmistyneenä ja tuumasin että ihan tässä vissiin olen olevinani työpaikkaruokalassa;D

Tässä muutamia kuvia teille työsuhdeasunnosta joka olisi voinut olla käytössämme kauemminkin mutta sain tietää siitä vasta niin myöhään ettei siellä niin kauaa keritty olla tosin sijainti Oban kaupunginosassa ei muutenkaan ollut se paras mahdollinen joten ei tätä niin paljon käytetty koitan taas kirjoitella kuulumisia jos on jotain kivaa kirjoitettavaa.





5 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Tervetuloa takaisin kotomaahan :)

Maya kirjoitti...

kiitos Marika tässä tätä totutellaan elämistä pimeyden keskellä;)

Jael kirjoitti...

Marizu:mukavaa totuttelemista.Kestää varmaankin jonkun aikaa ennenkuin sopeutuu niin erilaiseen tuttuun ympäristöön:)

Annu kirjoitti...

Kiva kuulla mitä sinulle kuuluu. On hienoa kokea Turkissa, että siellä pärjää myös itsenäisesti. Sinne voi sitten palata hyvin mielin, kun tietää että sopivia töitäkin löytyy.

Maya kirjoitti...

Yaelian:kiitos,juu taitaa tässä jo pikkuhiljaa alkaa tottua on täällä nyt vaan synkkää ja pimeää:D
Annu:hyvin pärjää tai itse ainakin pärjäsin toki kaikki on aina kaikesta kiinni itse sain loistotyön vaikka raskasta olikin.