lauantai 12. maaliskuuta 2011

Lumi lumesta lumeen!

Voi kun se olikin viime talvena ihanaa kun oli valkeaa eikä haitannut lumityöt enkä edes ajatellut kuinka monta kuutiota kerrostalon huoltomies oli sitä jo talven aikana mättänyt!
Tämä talvi on oikeastaan ollut yksi kauneimmista luntahan on taas riittänyt, pari viikkoa sitten "tiekarhu" raappasi tienpinnan asfaltille mikä taas tarkoitti sitä että jääpala kasaa tuli lapioitavaksi aikamoinen määrä!no ajateltiin naapureiden kanssa että olisi viimeinen kerta ja kevät alkaa! siinä koko kortteli lapioi jäämönttejä pihanedustoistaan useita tunteja kovin montaa hymyä ei kenestäkään irronnut lapiot vaan heilui ja pientä manauksen sorinaa;)Eilen aamulla ulko-oven avatessani näky oli taas järkyttävä, sellaiset 30cm lisää lunta!mietin mielessäni että eikö tää lumenmättäminen jo riitä?mie en jaksa enää ei täällä mein kadulla ole edes tilaa mihin sitä enää mättää :Dja taas vaan lumihommiin ei siinä muu auttanut lapio heiluman ja sillä siisti!
Eipä käynyt eilen tiekarhu se oli käynyt tänään aamulla..ajatuksissa oli lähteä kaupungille omalla autolla mutta en siis todellakaan jaksa lähteä vielä lapioimaan tiekarhun tuliaisia joten olenpa tämän päivän kotona ;)
Olen siis tämän talven osalta ihan täynnä lunta!
Tässä vielä lisätietoa Lumesta http://hikipedia.info/wiki/Lumi

2 kommenttia:

Minä kirjoitti...

Enemmän kuin mahtavaa että aloit taas bloggaamaan. kaivattu on! <3<3<3 Keep it this way!

Maya kirjoitti...

Kiitos ihana <3
Koitan aina kirjoitella kun kiva aihe tulee mieleen :)myöskin koitan aktiivisemmin kommentoida teidän muiden blogeissa!